Kategoriat
Talous Ulkomaat

Pelko kahvikupin hinnannoususta voi vesittää Viron EMU-jäsenyyden

(RÄÄVELI) Euron käyttöönotto Virossa saattaa viivästyä tai jopa kokonaan peruuntua, varoittivat talousekspertit torstaina. Uuteen valuuttaan siirtymisen pelätään esimerkiksi tuovan kestämättömiä korotuspaineita monien kulutustavaroiden hintoihin.
”Kun ennen sai kupillisen kahvia kahdella kroonilla, siitä joutuu jatkossa maksamaan kaksi euroa. Ihan varmaan niin, sitä minä olen aina sanonut, mutta kuunteliko kukaan”, arveli Viron keskuspankin johtavaksi analyytikoksi naamioitunut Toomas, 55.
Myös ekonomistiksi itseään väittävä Kalev, 61, varoitti että euroon siirtyminen voi aiheuttaa vakavia häiriöitä Viron makrotaloudessa.
”Kun ennen sai kupillisen kahvia kahdella kroonilla, siitä joutuu jatkossa maksamaan kaksi euroa. Ihan varmaan niin, sitä minä olen aina sanonut, mutta kuunteliko kukaan”, hän pohtii.
Virolaiset ekspertit ottavat varoittavaksi esimerkiksi Suomen, jolta euro vei devalvaatioaseen vientipolitiikassa. Sama voi uhata Viroakin.
”Kun ennen sai kupillisen kahvia kahdella kroonilla, siitä joutuu jatkossa maksamaan kaksi euroa. Ihan varmaan niin, sitä minä olen aina sanonut, mutta kuunteliko kukaan”? he kysyvät.

10 vastausta aiheeseen “Pelko kahvikupin hinnannoususta voi vesittää Viron EMU-jäsenyyden”

Mistä mie nyt saan kahviin maijot ku lehmätki lypsää euroissa… maalaisten selkänahasta ne rysselin setelit präntätään.

No näinhän monet ”pienet” hinnat nimenomaan nousivat niin Suomessa kuin Saksassa, kun juro otettiin käyttöön. Saksassa sentään on käytössä sentit, niin että kuppilanpitäjät ym eivät voi pyöristää hintoja aina seuraavaan 5 senttiin joka hinnankorotuksen yhteydessä. Esimerkiksi Höpsburgerin kahvi on kallistunut huomattavasti enemmän kuin inflaatio on jyllännyt.

Viru Valge 60% ja Viru Kange 80% säilyvät ja aina niistä on maksettu mitä on pyydetty.

Huomaan että Lehden toverit ovat astuneet yli rajan riistokapitalistien riveihin tehdessään pilaa kanssaveljiemme ja -sisartemme alati tukaloituvasta tilanteesta. Kohta Lehtikin lienee jo ruveta alkaa ryhtymään ilmoittelemalla kertoilemaan veden vähyydestä, paljoudesta tai märkyydestä johtuvista paperossi-Lehden kuukausittaisista 10-30% hinnankorotuspaineista lukijoilleen. Ottaen huomioon 60-100mm kahvinheittimien keskimääräisen sähkön- ja vedentarpeen normaalioloissa (6-8 litraa/hlö/vrk), ei ihme että eteläiset naapurimme ovat huolissaan EMU:n tähden. Davai, tavaritsh, kofi liberatshjone!

ENNEN KAHVIN SAI MARKALLA MUTTA NYT SIITÄ JOUTUU MAKSAMAAN AINAKIN KUUSI EUROA. ONKO TÄMÄ OIKEIN KYSYN VAAN?! ENNEN SAI PUUROLAUTASEN MARKALLA MUTTA NYT SIITÄ JOUTUU MAKSAMAAN AINAKIN KUUSI EUROA. ONKO TÄMÄ OIKEIN KYSYN VAAN?! ENNEN PALKKANI OLI TUHAT MARKKAA MUTTA NYT SE ON AINAKIN KUUSI TUHATTA EUROA. ONKO TÄMÄ OIKEIN KYSYN VAAN?!

Kun ennen sai kupillisen kahvia kahdella markalla, siitä joutuu jatkossa maksamaan kaksi euroa. Ihan varmaan niin, sitä minä olen aina sanonut, mutta kuunteliko kukaan

(MIÄLPIDE PAL-STA) Minun äitini osti ison pussin nallekarkkeja 10 pennillä, mutta minä sain vain kaksi nallekarkkia samalla rahalla. Mikä vittu tässä valtiossa oikein mättää? Kuinka monta ”Nalle ”Pelkät” Wahlroos” karkkia saan eurolla?
Lisäksi henkilökohtaisesti minua vituttaa kaikki. Hipit riehuu ilkosillaan metsässä eikä Lehden toimitus ole vieläkään herännyt. Syynä lienee Tony Halmeen viimeinen ”källi” jossa hän sekoitti toimituksen ilta- ja aamulääkkeet sekä lisäksi, tiedät kyllä mitä. ”Mistä vitusta minä tietäisin” selvitti August Elokuu ensi toukokuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Nokialla ulosmarssi, mukana yksi työntekijä

(KILOMETRITEHDAS) Olli-Pekka Kallasvuo marssi tiistai-iltana ulos työpaikaltaan Nokian pääkonttorista. Ulosmarssin syynä ovat huhut, joiden mukaan kansainvälinen matkapuhelinjätti olisi irtisanomassa kaikkiaan...

Close