Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n hallitus suosittelee kansainvälisille lajiliitoille yksittäisten venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden kilpailuoikeuksien palauttamista. Venäjän ja Valko-Venäjän joukkueita ei kuitenkaan hyväksyttäisi kansainväliseen kilpailutoimintaan, eikä hallitus vielä käsitellyt venäläisten ja valkovenäläisten mahdollisuutta kilpailla Pariisin 2024 olympialaisissa.
Tiedotteessaan KOK:n hallitus perustelee suositustaan YK:n asiantuntijoiden kannalla, jonka mukaan urheilijoita ei pitäisi rangaista kansallisuuden perusteella.
Kilpailuoikeuksia ei olla palauttamassa urheilijoille, jotka tukevat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Ehtona on myös, että venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat kilpailisivat ilman kansallistunnuksia.
Lisäksi KOK:n hallitus suosittelee, ettei Venäjän tai Valko-Venäjän puolustusvoimien tai turvallisuusviranomaisten palveluksessa työskenteleviä urheilijoita hyväksytä kansainvälisiin kilpailuihin. Sääntö koskisi myös joukkueiden muuta henkilöstöä.
Urheilijoiden tulee luonnollisesti myös täyttää kunkin lajiliiton antidopingsäännöt.
Olympiakysymys käsitellään myöhemmin
KOK:n hallitus pitää edelleen voimassa osan Venäjän ja Valko-Venäjän vastaisista suosituksistaan.
Venäjällä ei edelleenkään pidä järjestää kansainvälisiä urheilutapahtumia. Maiden liput, kansallislaulut ja muut kansalliset tunnukset on kielletty urheilutapahtumissa ja myös kisojen katsomoissa, eikä maiden hallitusten edustajia saa kutsua eikä akkreditoida kansainvälisiin urheilutapahtumiin.
KOK:n uudet suositukset eivät koske Pariisin 2024 kesäolympialaisia eikä Milanon ja Cortinan 2026 talvikisoja. KOK:n hallitus ilmoitti käsittelevänsä olympia-asiat myöhempänä ajankohtana.
Juttua muokattu kello 18.25.
Uusimmat
-
22:45
Georgiassa mielenosoittajia varoitetaan pidätyksellä, jos parlamenttirakennus blokataan
-
22:35
Pysäyttämätön Bayer Leverkusen! Maaginen putki venyi jo 50 ottelun mittaiseksi
-
22:15
Itärajan esteaidan rakentamisessa lähtee iso pyörä pyörimään
-
22:00
Kysely: Eutanasian laillistamiselle vahva tuki suomalaisilta
-
21:50
Huomasitko tämän? Yksi Viron euroviisuedustajista näyttää erehdyttävästi Ali Jahangiriltä
-
21:38
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
21:31
Kremlin nokkimisjärjestys uusiksi – Putin esittää Shoigulle potkuja puolustusministerin tehtävistä
-
21:30
Emma Kimiläinen ajoi hienoon voittoon – suomalaistähti sai osumaa iloisten juhlien keskellä
-
21:20
Viisuvoittaja Nemo salakuljetti muunsukupuolisten lipun areenalle: "Ehkä Euroviisut tarvitsevat pientä korjaamista"
-
21:17
Uudehko traktori roihahti liekkeihin kesken ajon Joensuussa – tuhoutui täysin
-
21:07
Poliisin Sotkamossa etsimä mies löytynyt
-
20:55
Hetkinen? Julkaisematon kulissivideo paljastaa Leijonien vastustajan leiristä rivon ilmestyksen
-
20:47
Zelenskyi: Harkovan seudun raja-alueella kiivaita taisteluita
-
20:43
Kuopiolaisperheen takapihalla nähtiin unohtumaton hetki – "En olisi uskonut"
-
20:31
Martina Aitolehden australialaiskihlattu on tuonut perhedynamiikkaan positiivisia asioita
-
20:06
SM-liigapelurit sikailivat MM-jäällä – Connor Bedard tehoili pörssikärkeen
-
19:52
Sebastien Ogier ylisti Markku Alénia – ennätyksensä menettänyt suomalaislegenda mykistyi sanoista: "Huima mies"
-
19:42
Omakotitalo paloi Espoossa – sisältä löytynyt ruumis
-
19:28
Helsingin uudella poliisipomolla keinot kansainvälisten liigojen torjumiseen: "Oikotietä ei ole"
-
19:22
Sveitsille väkevä NHL-vahvistus kesken MM-kisojen
-
Lataa lisää