MTV Uutisten tietojen mukaan kolmoismurhaaja Nikita Bergenström on kuollut 57-vuotiaana. Bergenström tunnettiin aiemmin nimillä Juha Valjakkala ja Nikita Fouganthine.
MTV:n tietojen mukaan Bergenstörm kuoli maanantaina 27. helmikuuta. Kuolinsyy ei ole tiedossa.
Bergenström tunnetaan etenkin vuonna 1988 Ruotsin Åmselessä tekemästään kolmoismurhasta. Heinäkuussa 1988 hän oli yhdessä tyttöystävänsä Marita Routalammin kanssa Pohjoismaiden etsityin henkilö, kun kolmoismurha paljastui Pohjois-Ruotsissa.
Bergenström tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, josta hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen vuonna 2009. Vankeusrangaistusta hän suoritti Suomessa.
Bergenström on myöhemmin tuomittu muun muassa liikennerikoksista.
Viime vuonna Bergenström karkasi kahdesti Keravan avovankilasta, jossa hän istui lyhyttä tuomiota erilaisista pikkurikoksista.
Bergenströmin kuolemasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Uusimmat
-
22:49
Hamas hyväksyi tulitaukoesityksen – Israel lähettää neuvotteluryhmän, mutta jatkaa iskuja
-
22:30
Doja Cat teki Bianca Censorit – tepasteli nakuasuissa julkisilla paikoilla
-
22:14
Mönkijän kuljettaja menehtyi onnettomuudessa Rautjärvellä
-
22:12
Frida Karlssonista verisiä kuvia
-
22:02
Windows95manin vähäpukeisuus ei miellytä kaikkia: "Lapset ja mummelit ovat ainakin ymmärtäneet sanomani"
-
21:53
Konkurssiin hakeutuneen kiekkoseuran pomolta rajuja syytöksiä: "Päätetty isommissa kabineteissa"
-
21:45
Miestä ammuttu Tukholman Södermalmilla – poliisioperaatio käynnissä
-
21:16
Marja-alalla uusi huoli: kiinalaiset halpapoimijat – "Ei puhutakaan mistään ihmisoikeuksista"
-
21:14
Tulli huutokauppaa itärajan yli tulleilta jääneitä polkupyöriä
-
21:01
Julkkiskokki Akseli Herlevi säikähti ystävänsä kommenttia: "Olen ammattiepäonnistuja"
-
20:56
Yli 40 vuoden ura ohi – NHL-ennätysvalmentaja siirtyy sivuun
-
20:53
Italian yleisradion toimittajat lakkoilevat poliittista ohjausta vastaan
-
20:41
SM-liigan sensaatiojoukkue hankki MM-kisapakin – Pohjois-Amerikasta haaviin kaksi suomalaista
-
20:37
Voiko sähköauton renkaat vaihtaa itse?
-
20:05
Somessa leviää kysymys, johon moni nainen vastaa pysäyttävällä tavalla
-
20:03
Ilves-pelaaja sai NHL-sopimuksen
-
19:34
Perinteikäs kiekkoseura hakeutuu konkurssiin – Mestis-lisenssi jäi saamatta
-
19:34
Tappara-mestari joi olutta – ulos maajoukkueesta
-
19:12
Turussa epäillään kahta tapon yrityksestä – ammuttu uhri sairaalaan
-
19:07
Kulttiseura pisti päävalmentajan pihalle
-
Lataa lisää