Olympiakomitea paikkaa Paralympiakomitean miljoonamokaa merkittävällä summalla

Paralympiakomitean pääsihteeri kertoo, miksi valtionavustushakemus oli myöhässä: "En voinut ajatella, että tällaisen virheen voi edes tehdä" 3:17
Paralympiakomitean pääsihteeri kertoi tammikuussa, miksi valtionavustushakemus oli myöhässä: "En voinut ajatella, että tällaisen virheen voi edes tehdä"

Suomen Olympiakomitea sai 6 790 000 euroa, kun tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) myönsi yleisavustuksia valtakunnallisille ja alueellisille liikuntaa edistäville järjestöille. Tiedotteen mukaan avustuksia myönnettiin yhteensä 40 039 000 euroa 114 järjestölle.

Suomen Paralympiakomitean hakemus saapui myöhässä, eikä avustusta myönnetty. Olympiakomitean saamasta summasta 400 000 euroa ohjataan vammaisurheilun tukemiseen.

– Olen antanut tehtäväksi etsiä keinot, jolla vammaisurheilun kehittäminen ja Suomen Paralympiakomitean toimintaedellytykset pysyvät mahdollisimman hyvinä olosuhteista huolimatta. Yksi näistä keinoista on edellä mainittu Olympiakomitean kautta tapahtuva avustaminen. Muiden keinoja osalta palaamme asiaan myöhemmin, Honkonen kertoi tiedotteessa.

Lajiliitoista miljoonaluokkaan ylsivät Palloliitto (2,14 miljoonaa euroa), Jääkiekkoliitto (1,61), Voimisteluliitto (1,55), Salibandyliitto (1,23), Urheiluliitto (1,08) ja Hiihtoliitto & Ski Sport (1,03). Muista liikuntaa edistävistä järjestöistä Työväen urheiluliitto sai 1,27 miljoonaa euroa.

Viideltä liikuntajärjestöltä leikattiin avustuksia vastuullisuuskriteerien perusteella.

– Vastuullisuus on keskeinen osa liikuntaa edistävien järjestöjen nykyisiä avustusperusteita. Vastuullisuusasiat on otettu huomioon liikuntaa edistävien järjestöjen toiminnassa keskimäärin hyvin. Joskus laiminlyöntejä ja virheitä ilmenee, ja silloin niihin on puututtava ja tehtävä korjaavia toimenpiteitä yhteistyössä järjestöjen kanssa, Honkonen avasi.

Lue myös:

    Uusimmat