Sanataituri: Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas kuvaa edesmennyttä kirjoittajaa oman lajinsa kuninkaalliseksi. Tässä jutussa neljä pirkanmaalaista kulttuurialan vaikuttajaa kertovat, millainen tekijä oli Kirsi Kunnas.
Maanantaina menehtynyttä Kirsi Kunnasta (1924–2021) on sittemmin muisteltu laajasti. Akateemikon, lastenkirjailijan ja runoilijan uralle mahtui paljon: vuonna 1947 julkaistiin ensimmäinen runoteos ja vielä tänä vuonna runokokoelma vuosien 1947 ja 1986 välillä tehdyistä runoista.
Mikä oli Kirsi Kunnaksen merkitys suomalaiselle kulttuurille? Kysyimme asiaa neljältä tamperelaiselta kulttuurintekijältä.
Jukka Siikavire,
muusikko ja säveltäjä
– Ensikohtaaminen oli 1960-luvulla. Olin mukana Lauluyhtye Siruissa joka esiintyi monenlaisissa lastenohjelmissa. Yksi oli sellainen, että Kirsi Kunnaksella oli Aapinen – muistaakseni se oli Aikamme Aapinen – ja siitä tehtiin aikana ennen Pikku Kakkosta sarja. Siinä käytiin kirjain kerralla aapisen kirjaimet läpi. Kirsi teki jokaisesta kirjaimesta oman runonsa ja minä sävelsin.
– Vuonna 1992 olin tuottajana Karvakuonojen levyllä. Siihen haluttiin yksi biisi Kirsin tekstin pohjalta, Tiitiäisen tuutulaulu tuli viimeiseksi biisiksi. Siitä haluttiin painaa nuotti, joten olin yhteydessä että käykö se hänelle. Hän sanoi että kyllä siitä saa tehdä nuotin, hän haluaa että kaikki laulavat sitä ja kaikki esittävät sitä. Se on tarkoitettu ihan kaikille, hän sanoi.
– Teksteissä löytyy selviä jälkiä, joita pitkin voi liikkua Pantsen sävellyksiin ja Martin sanoituksiin. Ajattele vaikka Pantsen kirjoittamaa Poliisi pamputtaa taas-tekstiä: poliisi ajaa sinisellä autolla, uaa, sinisellä autolla. Se on samaa jatkumoa.
Pauli Hanhiniemi,
muusikko ja lauluntekijä
– Kirsin tekstit ovat anarkistisia, leikkisiä ja reteitä. Niissä uskalletaan olla oma itsensä poikkeuksellisella tavalla. Kun on hyvä kirjoittaja, sellainen tuntuu helposti niin tutulta. Kirsi oli sitä heimoa. Sama juttu kuin Veikko Huovisen kanssa.
– Teksteistä aistii sen että kun hän on kirjoittanut jotain tekstiä, samaan aikaan mieli on lentänyt jo muualla. On tämä hetki ja tulevaisuus yhtä aikaa. Kirsin tyylistä tulevat mieleen ne itäblokin mainiot elokuvat, joissa on mukana vahva järjestelmän vastainen viesti vaikka valvojat eivät ole huomanneet sitä ollenkaan, pikemminkin päinvastoin.
Paulina Ahokas, Tampere-talon toimitusjohtaja
– Olen 14 vuotta joka ilta laulanut Tiitiäinen, metsäläinen -laulua. Minulle on luettu lapsena Kirsin satuja, ja olen lukenut omille lapsilleni Kirsin satuja. Kirsin tekemä Aapinen on ollut monelle tutulleni todella tärkeä. Tiitiäisen satupuut ja tarinat ovat olleet oman lapsuuden tarinoita.
– Kirsi oli oman lajinsa kuninkaallinen. Suomalaisten suhde sanoihin on muodostunut hänen kauttaan. Meidän ihmisyytemme on riippuvainen sanoista, identiteetti ja kansallisuus myöskin. Loruttaminen ja sanojen rytmi: se on ihan siinä ytimessä. Luin tiistaina pojalle pelkkää Kirsiä: poika kuunteli hiiskumatta viisi tarinaa ja sanoi sitten, että älä lopeta. Kirsin suurin perintö on sanat. Kuulostaa niin älyttömältä, että on hevonen jonka sukunimi on hevonen. Kirahvi, joka tykkää äffästä ja jaffasta. Elämme keskellä harmainta marraskuuta ja ne naurattavat siitäkin huolimatta.
Salla Simukka, kirjailija ja suomentaja
– Lapsena ensimmäiset kirjat, joita minulle on luettu olivat Kirsi Kunnasta. Se tuntuu hyvältä, että hän sai elää niin pitkän ja täyden elämän. Jos hän tuolta jostain katselee taaksepäin, tuskin on paljon asioita joita haluaa tehdä toisin. Jos ajatellaan Marttia ja Pantsea niin seuraavan sukupolven pitää antaa tehdä taidetta omilla ehdoillaan, mutta ei se voi olla vaikuttamatta että kotona ollaan koko ajan tekemisissä sanoitusten kanssa.
– Kirsi neuvoi että omia tekstejä kannattaa lukea ääneen: tekstin on kuljettava niin kirjoitettuna kuin luettuna. Se on hyvä ohje kaikille kirjoittaville. Ja toinen oppi: on yleisö mikä tahansa, sitä arvostetaan aina.