16.2.2018 klo 15:34
Uutinen

Suvi Widgren myi viisi vaatemyymälää, vuokrasi talonsa ja lähti vuodeksi maailmalle

Kun unelmat sanoo ääneen, niin alkaa elää niitä kohti. Tämä on yksi Stylehunter Oy:n yrittäjän, 34-vuotiaan Suvi Widgrenin elämännuorista. Hän toimi viiden Vila-myymälän franchise-yrittäjänä ja myi liikkeet alkuvuodesta 2017.

– Ole aina utelias ja avoimin mielin, sillä elämä on juuri niin upea, kuin sille antaa mahdollisuuden. Pieni itsekkyys elää omanlaistaan elämää ei voi olla huono, koska onnelliset ihmiset saavat elämässä hyvää aikaan, myös ympärilleen, Suvi Widgren pohtii.

Vuodenvaihteessa 2016-17 Widgren kirjoitti Facebook-sivuilleen.

– VILAn avaimet oli jätetty pöydälle ja matkalaukku pakattu maailmanympärysmatkaa varten. Vuoden seikkailu maailmalla odotti meidän perhettä. Tulevaisuudesta ei ollut tietoa, mutta uteliaina ja innosta puhkuen valloitimme maailmaa kuukausi ja manner kerrallaan.

”Olen aina ollut sellainen suuri eläjä”

Yrittäjäperheessä kasvaneen Widgrenin pikkutytön unelma toteutui, kun hän ryhtyi vaateliike Vilan franchising-yrittäjäksi vuonna 2006.

– Olen päässyt olemaan monen nuoren naisen työnantaja: kymmenessä vuodessa minulla oli yhteensä 130 työntekijää. Liikevaihto oli kolme miljoonaa ja tulos tiukassa, hän summaa kymmenen vuoden kokemuksen.

Vuonna 2012 hän perusti viidennen Vila-myymälän. Muotiyrittäjyys lähti Jyväskylästä, mutta sittemmin liikkeitä oli Keski-Suomen ulkopuolellakin, muun muassa Tampereella.

Jyväskyläläinen Suvi Widgren päätti 33-vuotiaana myydä franchise-myymälät. Kyllästyikö hän muotibisnekseen?

– Tykkäsin älyttömästi työstäni, ei ollut mitään sellaisia ongelmia. Olen kuitenkin aina yrittäjänä sykkinyt kasvun perään. Kysyin Vila-ketjulta mahdollisuutta laajentua ulkomaille, mutta he kertoivat, ettei se kuulu strategiaan. Minulle tuli vahvasti olo, että jos jään paikoilleni, rupean kyllästymään. Se näkyisi työssäni.

– Tein ison päätöksen. Monet ovat kauhistelleet päätöstäni, että miten uskalsin hypätä tyhjän päälle. Olen aina ollut sellainen suuri eläjä, ja uskon että elämä kantaa, ja näin se on tehnyt.

Hän myi liikkeensä toiselle Vilan franchising-yrittäjälle ja oli vakuuttunut, ettei henkilökunnalle koituisi suuria muutoksia.

Työ ja vapaa-aika aina balanssissa

Widgren teki yrittäjänä ”vain” 40 tunnin työviikkoa ja antoi ennen kaikkea vastuuta työntekijöilleen.

– Yritys voikin parhaiten silloin, kun osasin jakaa vastuuta. Ei tarvitse olla itse suuna päänä siinä. Minun tehtäväni oli viestintä, kommunikointi ja tukeminen.

Hän sai yritystoiminnassaan apua ja neuvoja niitä tarvitessaan.

– Olen pystynyt kysymään tyhmiäkin kysymyksiä, ja sitä kautta saanut apuja. En koe, että olisin ikinä ollut yksin.

Widgren elätti reissussa myös perheensä

Yrityskaupasta tuli tilille mukava summa rahaa. Widgrenistä tuli puolimiljonääri. Yrityksen myyminen mahdollisti vuoden reissaamisen. Maailmanympärimatkan tavoitteena oli vuosi, mutta ajatuksena oli mennä fiiliksen mukaan.

– Laitoimme omakotitalon ja kesämökin vuokralle vuodeksi sekä myimme auton. Siivosin kotoa kaapit, ja myin tavaroita, oli kirpputoripöytää. Lähdimme helmikuun ensimmäisenä päivänä, ehdimme hoitaa tammikuussa tilinpäätökset.

Reissuun lähtivät mukaan aviomies Petri Widgren ja 6-vuotias tyttö Vieno. Aviomies irtisanoutui työpaikastaan, kun matka kutsui.

Neljä ikimuistoisinta elämystä

Suvi_Widgren_maailmanympäri

Reissun reitti oli: Indonesia, Uusi-Seelanti, Australia, Chile, Bolivia, Ecuador, Galapagos-saaret, Havaiji, Yhdysvallat ja Karibian risteily. Australiassa perhe viipyi useamman kuukauden ja muuten matka eteni lähes viikottain. Etelä-Amerikassa meni kaksi kuukautta.

Neljä reissun ikimuistoisinta paikkaa nousevat helposti Widgrenin mieleen.

– Etelä-Chilessä Patagonian aluetta voin suositella sitä kaikille: menkää kokemaan jotain uskomatonta. Toisena Kauai:n saari Havaijilla. Australiaan voisimme koko perhe muuttaa milloin vain. Esimerkiksi Melbourne ja Sydney ovat kauniita ja moniulotteisia. Neljäntenä tulee Bolivian maailman suurimmat suola-aavikot, jotka ovat neljän kilometrin korkeudessa. En tiennyt, että maailmasta löytyy tämmöisiä paikkoja, joissa näet livenä vaikkapa flamingoja.

– Sitten, kun tulin Suomeen, ymmärsin, kuinka ihanan hiljainen maa Suomi on. Suomessa arki vie nopeasti ja imee rumbaan mukaan.

Suvi Widgren miettii nyt, että ihminen tarvitsee kontrasteja: pitää olla töitä, jotta loma tuntuu lomalta. Vuosi oli yllättävän rankka, mutta uskomaton. Maailmanympärimatkalla tuli kaipuu Suomeen, josta tammikuussa 2017 Suvilla oli ollut kova hinku pois.

Mitä neuvoisit yrittäjälle, ketä kuumottelee pitkälle reissulle lähtö?

– Esimerkiksi minut rekrytoitiin ravintola EGG Internationaliin toiselta puolelta maapalloa Skypen kautta. Tänä päivänä internetillä, näköpuhelimella voi hoitaa kaiken ihan mistä vain. Olen monen vanhemman yrittäjän kanssa väitellyt siitä, kun he eivät luovu mistään, vaan haluavat olla kaikessa mukana. Se on henkisistä päätöksistä kiinni, ainoa haaste olivat aikaerot.

Widgren kertoo yrittäneensä keksiä reissussa hyvää liikeideaa, ”mutta sitä ei löytynyt”.

– Bongasin EGG Internationalin toimitusjohtajan rekrytointi-ilmoituksen LinkedInistä. Tiesin, että toimitusjohtajan paikalla pääsee tekemään laajasti asioita.

Widgren lähti mukaan osakkaaksi, osakkaita on 14.

– Semmoista olen pohtinut, kun olen vasta 34-vuotias, että mitä tulevaisuudessa vielä ehtii tapahtua. Nyt keskityn tähän hetkeen ja nautin tästä.

Kuvat: Suvi Widgrenin arkisto

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi