Teiden talvihoitoon välittömästi kahden miljoonan euron korotus

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2018 7.25
Tiedote

Tiestön talvihoitoon osoitetaan välittömästi kahden miljoonan euron lisärahoitus. Rahoitus myönnetään osana liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneviraston yhteistä teiden talvihoidon tehostamisohjelmaa.

- Teemme tieliikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden takaamiseksi nyt nopeita toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Talven sääolosuhteet ovat olleet erittäin vaikeat liikenteelle ja tienpidolle ja olemme saaneet teiden kunnosta paljon palautetta sekä yksittäisiltä kansalaisilta että yrityksiltä. Meidän tulee varautua siihen, että keliolosuhteiden nopeista muutoksista on tulossa pysyvä ilmiö, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner sanoo.

Talvihoidon tasoa nostettiin jo kuluvan vuoden alusta yli 600 tiekilometrillä korottamalla hoitoluokkaa merkittävimmillä tieosuuksilla. Kohteet valikoituivat tärkeyden mukaan eri puolilta maata. Korotus merkitsi noin 0,5 miljoonan euron lisäpanostusta talvihoitoon vuositasolla.

Liikennevirasto nostaa vielä kuluvan talven aikana talvihoidon tasoa nostamalla hoitoluokkaa pääosin vähäliikenteisemmällä tieverkolla arviolta noin 700-1400 tiekilometriä, sekä käyttämällä lisärahoitusta palveluhiekoituksiin ja täsmähoitoon erityisesti raskaan liikenteen reiteillä. Rahoitusta käytettäisiin myös laadunvalvonnan tehostamiseen. Kohteet valitaan yhteistyössä ELY-keskusten kanssa.

Talvihoidon tason nosto rahoitetaan sisäisesti siirtämällä kunnossapitoon varatuista rahoista kaksi miljoonaa euroa teiden päällystämisestä tiestön talvihoitoon. Siirto vähentää päällystystöitä muutamia kymmeniä kilometrejä. Tiestöä päällystetään vuosittain yhteensä noin 3000 kilometriä riippuen siihen käytössä olevan rahoituksen määrästä.

Teiden talvihoitoon ratkaisuja myös tuleville talville

Nopeiden toimenpiteiden lisäksi on määritelty pitkäjänteisimpiä toimenpiteitä, joilla parannetaan talvitienhoidon tasoa myös tulevina vuosina.

Liikennevirasto ja ELY-keskukset tehostavat kunnossapidon valvontaa hyödyntämällä entistä laajemmin digitalisaatiota, tietojärjestelmiä ja uutta tekniikkaa. Maantielain uudistuksessa lisätään lakisääteistä tienpidon valvontaa ja säädetään maanteiden kunnossapidon tasosta.

Tiestön talvihoidon toimintalinjojen uudistamistyön yhteydessä määritellään talvihoidon laatuvaatimusten muutossuunnat, pyritään vastaamaan muuttuneiden ilmasto-olosuhteiden vaatimuksiin sekä asiakkaiden odotuksiin mahdollisimman tehokkaasti käytettävissä olevan rahoituksen mukaan.

Teiden hoitoon kehitetään uudenlainen urakkamalli seuraavaan syksyllä 2018 käynnistyvään kilpailutukseen. Uudessa mallissa korostuvat tilaajan ja urakoitsijan yhteistyö, nopeampi reagointikyky muutoksiin ja läpinäkyvyys koko urakointiketjussa. Kiinteästä kokonaishinnasta siirrytään tavoitehintaan eli maksetaan toteutumien mukaan. Uusimuotoiset urakat alkavat vuoden 2019 syksyllä. Se näkyy kansalaisten arjessa ja kuljetusten parempana varmuutena monelta osin jo talvella 2019-20.

Maanteiden talvihoidon toimenpiteitä voi seurata Liikenneviraston verkkopalvelussa liikennetilanne.liikennevirasto.fi

Teiden talvihoidon tehostamisohjelma on tiedotteen liitteenä lvm.fi -verkkopalvelussa.

Lisätietoja

yksikön johtaja Ari-Pekka Manninen, liikenne- ja viestintäministeriö, 050 594 2679

kunnossapidon ja digitalisaation asiantuntija Otto Kärki, Liikennevirasto, 050 430 4705