Turun ratapihan kaavoitus etenee vauhdilla – arkkitehtikilpailu käydään jo ennen kesää

Turun kaupunki valmistelee nyt vauhdilla ratapiha-alueen asemakaavaa.

Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen kertoo, että kaavaluonnoksesta tehdään tietoisesti hyvin väljä, jotta arkkitehtikilpailulle jää tilaa.

– Ajatus on se, että kaavaluonnos käsitellään ennen arkkitehtikilpailua, jotta keskeisimmille reunaehdoille saadaan poliittinen tuki. Yleensä kaavaluonnokseen laitetaan jo katujen ja talojen paikkoja ja talojen korkeuksia, mutta tässä niitä ei määritellä niin tarkasti, jotta arkkitehtikilpailusta saadaan mahdollisimman paljon hyötyä, Hintsanen kertoo.

Tarkoituksena on, että arkkitehtikilpailu käydään vielä ennen kesää ja että se saataisiin ratkaistua joko ennen kesää tai välittömästi sen jälkeen.

VR Group ja yksityinen kehittäjäryhmä esittivät viime kesäkuussa suunnitelman, jonka mukaan Turun ratapiha-alueelle rakennettaisiin Suomen suurin elämys- ja tapahtumakeskittymä.

Keskus sisältää alustavissa suunnitelmissa tapahtuma-areenan, pelillisen perhematkailukohteen, hotellin, liikuntatiloja ja muita tiloja, kuten palveluita ja asumista.

Alustavissa arvioissa hankkeen laajuus on 150 000 neliötä ja kokonaiskustannuksiksi arvioitu vajaat 500 miljoonaa euroa.

Turun kaupunginhallitus hyväksyi marraskuussa ratapiha-alueen kumppanuussopimuksen. Sopimus merkitsee sitä, että kaupunki käynnistää kehitys- ja kaavoitusvaiheen.

VR Groupin ja kehittäjien ryhmä on sitoutunut maksamaan kaupungille aiheutuvat kustannukset.

Hintsanen sanoo, että alustavassa suunnitelmassa on paljon sellaisia elementtejä, jotka tekevät Turulle hyvää.

– Keskustan tuntumaan tulee vahva toiminnallinen keskittymä, joka tuo keskustan tuntumaan uusia asioita, kuten monitoimiareenan ja pelillisen elämyskeskuksen. Korostaisin perhematkailua. Turusta on puuttunut tällainen perhematkailukohde. Se on ehkä kaikkein isoin asia tässä, hän puntaroi.

Keskuksella on kunnianhimoinen aikataulu. Ajatuksena on, että Turku voisi toimia vuonna 2022 jääkiekon MM-kisojen toisena näyttämönä.

– Sovitulla kaavoitusaikataululla tähdätään siihen. Koko kokonaisuus ei välttämättä ole silloin valmis, mutta kaikkien keskeisten osien pitäisi olla hyvin pitkällä.