20.7.2017 klo 13:38
Uutinen

Biotalousalan konkari ei usko jätteeseen: Ei riitä korvaamaan muovia

Tulevaisuuden biopolttoaineissa puu on ylivoimainen, uskoo biotalousalan konkariyrittäjä. Hän ei laittaisi rahojaan likoon jätteestä valmistettujen biopolttoaineiden puolesta.

Biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvista raaka-aineista valmistettua energiaa, tuotteita tai niihin liittyviä palveluita. Biotaloudesta povataan jo lähitulevaisuudessa merkittävää teollisuudenalaa ja kilpailuvalttia Suomelle.

Käytännössä kyse on siitä, että esimerkiksi puulla korvataan fossiilisista raaka-aineista valmistettuja polttoaineita kuten öljyä, kaasua ja kivihiiltä.

– Nyt on käynnissä vasta ensimmäinen vaihe. Tulevaisuudessa mikä tahansa muovi voidaan korvata uusiutuvalla raaka-aineella eli puulla, Green Fuel Nordicin perustaja ja toimitusjohtaja Timo Saarelainen sanoo.

Saarelaisen mukaan puu on Suomessa järkevin raaka-aine bioöljyn jalostamiseen joka puolestaan on vertailukelpoinen fossiiliselle öljylle. Hän ei usko jätteen ajavan samaa asiaa, vaikka siitä tehdäänkin polttoainetta.

– Vaihtoehtoisen raaka-aineen pitää olla uskottavasti ja laajasti saatavilla. Jätettä on saatavilla rajoitetusti.

– Lisäksi jätteen ominaisuudet ovat rajalliset. Siitä ei pystytä tekemään suurta määrää erilaisia tuotteita. Energiakäyttöön se sopii, mutta jos lähdetään jalostamaan muovia korvaavia tuotteita, jätteestä tuskin löytyy sellaisia molekyylejä.

Maailmalla fossiilista öljyä korvataan myös peltobiomassalla, mutta siinäkin on omat haasteensa. Peltobiomassa kilpailee elintarvikeketjun kanssa.

Suomella on pitkä perinne puun käytössä energiana. Saarelainen uskoo, että Suomi pystyy kasvattamaan puun käyttöä ilman, että metsien määrä vähenee. EU-tasolla on asetettu vaatimus, jonka mukaan metsien pinta-ala ei saisi pienentyä nykyisestä. Vaarana on tällöin ilmaston hiilidioksidimäärän lisääntyminen.

– Suomella on tästä pitkä kokemus ja ohjeistus on kunnossa. Ei meille käy kuten Saharalle.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi