24.5.2017 klo 11:36
Uutinen

Työnantaja, muista kesätyöntekijän eläkevakuutus

Eläkevakuutuksen piiriin kuuluvia kesätyöntekijöitä työskentelee paitsi yrityksissä, myös monissa kodeissa.

Työantajan kuuluu eläkevakuuttaa kesätyöntekijät, muistuttaa työeläkeyhtiö Ilmarinen.

Eläkevakuutuksen piiriin kuuluvat kaikki 17–67-vuotiaat työntekijät, jotka ansaitsevat kuukauden aikana vähintään 58,19 euroa.

Esimerkiksi kesäksi palkattu lastenhoitaja tai nurmikon leikkaaja on vakuutettava, jos ehdot täyttyvät. Velvollisuus koskee sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä.

Ilmoituksen voi tehdä verkossa

Ilmarinen tarjoaa Tilapäisen työnantajan verkkopalvelun, jossa muutkin kuin yhtiön asiakkaat pystyvät ilmoittamaan kausityöntekijöiden tiedot ja maksamaan työeläkemaksut.

Palvelua voivat käyttää myös kotitaloudet.

Palvelu on niille, joilla ei ole jatkuvasti työntekijää palveluksessaan, maksetut palkat alittavat 8 334 euroa puolessa vuodessa eikä TyEL-vakuutus ole voimassa.

Ilmoitus tehdään palkanmaksun jälkeen, seuraavan kuun 20. päivään mennessä.

Yritykset voivat jättää vakuuttamisen myös tilitoimiston tehtäväksi.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi