7.3.2017 klo 09:33
Uutinen

Tietokone on säveltäjän tärkein työkalu

Säveltäjä-tuottaja Jukka Immonen on tehnyt hittejä mm. Anna Puulle ja Jenni Vartiaiselle. Luovan yrittäjän tärkein työkalu ei olekaan piano, vaan tietokone.

Näin Jukka Immonen kertoo työstään ja työkaluistaan:

Tärkein työkaluni on varmasti tietokoneella musiikkisofta Ableton Live, mutta rakkaimmat ovat kitara Gibson L-00 vuodelta 1943 sekä Yamaha C3 -flyygeli. Siinä vaiheessa kun ei enää jaksa puljata tietskareilla, pitää ottaa kitara tai piano käteen ja varmistaa, että ollaan oikean asian äärellä.

Yamahan flyygeli on ollut meillä studioilla alusta asti, ainakin vuodesta 2004. Se on ollut varmaan tuhannella äänitteellä, myynyt miljoonia levyjä ja jatkaa urheasti palvelua.

Hyvä soitin on iso inspiraation lähde, ja niissä parhaimmissa on hyviä lauluja sisällä. Sen tietää kun sellaisen saa käteen.

Kun äänitimme Elastinen Feat. -ohjelmaa MTV:lle eri paikoissa, välineistö oli hyvin selkeä. Läppäri, hyvä yleismikrofoni (Neumann U87), äänikortti UAD Apollo Twin sekä se akustinen kitara.

Aina piti myös ottaa mukaan jokin lelu, joka poikkesi normikamasta. Oudompiakin soittimia ja pulputtimia on hyvä pitää käsillä.

Normipäiväni on karkeasti sanoen musan tekoa ja sen miettimistä ja suunnittelua. Meillä on kolme osa-aluetta mitkä pitävät päivät pitkinä: levy-yhtiö Emi Capitol, tuotantoyhtiö Fried Music Oy sekä hiljattain startattu kustantamo Fried Publishing Oy.

Normipäiväni on usein tuo klo 9-20.Viime aikoina on ollut enemmän proggiksia Pohjois-Amerikkaan, mikä tarkoittaa sitä, että toinen työpäivä alkaa siinä iltakasin jälkeen.

Kiinnostavia asioita tapahtuu paljon juuri nyt, ja ehkä ne kaikkein jännimmät ovat tällä hetkellä viennin suuntaan. Näistä pian lisää, sitten kun saan julkisesti höpötellä.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari@yrittajat.fi