8.1.2017 klo 09:20
Uutinen

Kaupungin uudenvuodenlupaus: ”Yritysystävällisyys kaikille näkyväksi”

Joensuu lupasi vuodenvaihteessa olla entistä yrittäjäystävällisempi kaupunki. Se aikoo myös tehdä tästä ystävällisyydestä entistä näkyvämpää.

Joensuu on pyrkinyt jo usean vuoden ajan kokoluokkansa yritysystävällisimmäksi kaupungiksi. Töitä on jo tehty tavoitteen eteen, mutta tehtävää riittää yhä.

Kaupunki ja Joensuun yrittäjät ovatkin yhdessä selvittäneet parhaita käytäntöjä muista yritysystävällisiksi eri mittauksissa todetuista kaupungeista.

Tänä vuonna Joensuu aikookin ottaa ahkerampaan käyttöön parhaiksi käytännöiksi osoittautuneet yhden luukun palvelut, matalan kynnyksen yhteydenpidon sekä läpinäkyvämmän viestinnän.

– Meillä monet näistä asioista toimivat jo hienosti, mutta niistä ei välttämättä vielä tiedetä. Tehdystä työstä täytyy kertoa muillekin, kaupunginjohtaja Kari Karjalainen arvioi.

Myös paikallinen yrittäjäjärjestö aikoo tehostaa viestintäänsä.

– On loistavaa, että kaupunkimme strategisena tavoitteena on ollut jo useamman vuoden ajan yritysystävällisyys. Sen näkyväksi tekeminen on vähän kuin vanhojen vihkivalojen uusiminen. Nyt se julistetaan kaikille, Joensuun yrittäjien puheenjohtaja Perttu Kouvalainen kuvailee.

Yrittäjyys näkyy Joensuussa myös 20.–22.10., jolloin vietetään valtakunnallisia yrittäjäpäiviä.

toimitus@yrittajat.fi