Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Sairaanhoitopiirin säästöt voivat johtaa irtisanomisiin Kymenlaaksossa

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Carea joutuu etsimään uusia toimenpiteitä alijäämänsä kattamiseksi. Toimitusjohtaja Kari Hassinen kertoo, että yhtiön on nipistettävä palkkakuluista tai palveluista.

Kotkan kolmen terveysaseman päivystys siirtyi maanantaina Kymenlaakson keskussairaalaan.
Kuva: Juha Korhonen / Yle
Niklas Joki
Avaa Yle-sovelluksessa

Kymenlaakson sairaanhoitopiiri Carea hakee uusia säästöjä, jotka voivat johta irtisanomisiin.

Carean murheena on tappiollinen keskussairaala Kotkassa. Sen ennustetaan tekevän tänä vuonna 4,5 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen.

Toimitusjohtaja Kari Hassisen mukaan kunnilta ei ole tulossa lisää rahaa. Hän pitää mahdollisena, että Carea aloittaa yt-neuvottelut. Lomautuksia ei Hassisen mielestä tulisi käyttää säästökeinoina. Hän ei sulje pois irtisanomisia.

– Lomautukset ovat mielestäni huono vaihtoehto. Niistä ei ole hyviä kokemuksia, Hassinen sanoo.

Säästöt on Hassisen mukaan haettava palveluista tai palkkakuluista.

– Kaikissa organisaatioissa on varaa vähentää. Lähdemme tietysti siitä, ettei toimenpiteet vaikuta hoitoon.

Carea tiedottaa iltapäivällä taloustilanteestaan yhtiön henkilökunnalle. Päätös mahdollisista yt-neuvotteluista tehdään syyskuussa. Tiedotustilaisuudesta kertoi ensimmäisenä Kymen Sanomat.

Suosittelemme